Houdini

Aura on ollut päivisin kodinhoitohuoneessa meidän ollessa töissä/koulussa. Mummi on käynyt katsomassa päivisin, että kaikki on hyvin. Eräänä päivänä hän soitti ja ihmetteli, ettei Auraa oltukaan laitettu kodinhoitohuoneeseen, oli kyllä laittanut sen vielä sinne. Ajattelin, ettei Jere lähtiessään ollut laittanut ovea kunnolla kiinni... Muutaman tunnin päästä Laura soitti ja ihmetteli, että häntä oli ollut kolme koiraa ovella vastassa.

Kotiin päästyäni laitoimme Auran taas huoneeseen ja menin katsomaan terassin ovelta, miten taitavasti ja rauhallisesti Aura nousee takajaloilleen ja etutassulla avaa kahvasta oven. Se siitä sitten. Aura on loikkinut jo sohvalle ja sänkyyn ensimmäisestä viikosta alkaen, joten kai tämänkin piti olla odotettavissa.

Seuraavana päivänä Feta päätyi oven taakse ja yläkerran portaiden eteen laitettiin tuoleista barrikaadi. No se oli ehkä ollut hidaste, mutta ei este siitä päätellen, että Lauran huoneesta löytyi pieni, sievä torttu :)

Vielä koitettiin versiota, että Mira kodinhoitohuoneeseen ja Feta jäi Auran kanssa. No Miralle ei ovet ole myöskään ongelma, joten taas oli kolme koiraa ovella vastassa...

Joten olkoot kaikki kolme yhdessä päivisin.

Miralla on lonkka taas vaivannut :( Johtuu varmasti rajuista leikeistä pennun kanssa. Olen antanut muutamana iltana Rimadylia ja tammikuussa 2008 saatu 100 tabletin purkki tuli tyhjäksi (n. 20 tabl. olen antanut pois). Muistan vielä sen suuren surun eläinlääkärireissun jäljiltä, kun kuvittelin, ettei Mira pystyisi olemaan lainkaan ilman kipulääkettä, mutta mukavasti on onneksi mennyt. Toivottavasti tilanne pysyy yhtä hyvänä seuraavatkin pari vuotta.

Vihdoin on Fetakin alkanut leikkiä pennun kanssa:

Ekat rokotukset

Tänään oli ensimmäinen eläinlääkärireissu Suomen puolella.

Aika lääkärille oli klo 9, joten Aura sai viettää tunnin ensin työpaikallani. Ihmeellisiä ääniä aikuiset ihmiset päästelevät nähdessään briardin pennun :D

Rokotukset saatiin ja tarkastuksessa todettiin Aura terveeksi tytöksi. Ja sirunumerokin oli oikein, lähetti Tiina sentään oikean pennun ;)

Hauska oli vertailla näitä meidän "tyttöjen" painoja. Ensimmäisellä rokotusreissulla Mirkku on painanut 10,4 kg, Feta 13,8 kg ja Aura nyt 11,2 kg.

Aura ja tosi väsynyt omistaja

Joka ilta olen pakannut pennun autoon ja ollaan käyty tutustumassa uusiin paikkoihin ja tilanteisiin. Ollaan kierretty lähikaupat, Hansa-keskus, terminaali, rautatieasema, kaupungin puistoja, agihalli, hevostalli ja minä olen puolikuollut...

Kaikissa paikoissa Aura on ollut ihan reipas penneli. Rauhoittunut mukavasti nukkumaan jalkoihin, jos mitään ei tapahtu ja leikkiminen on sujunut kaikissa paikoissa.

Mutta joka paketissa on myös miinuksensa. Toisiin koiriin suhtautumisessa on toivomisen varaa. Pikkuperkeleellä on vankkumaton usko itseensä ja uudet koiratuttavuudet saavat aluksi terävän murahduksen. Rauhallisen tutustumisen jälkeen leikki kyllä sujuu. Eli tervetuloa kaikki meille leikittämään Auraa...

Aura kotiutuu

Auran kotiutuminen on sujunut loistavasti heti ensimmäisestä yöstä alkaen. Pentu on rohkea, utelias, haluaa leikkiä ja olla ihmisen kanssa. Ja AHNE. Fetakin on ahne, mutta ei vedä vertoja tälle otukselle.

Pari ensimmäistä päivää tuli kiellettyä Miraa ja Fetaa irvistelemästä pennulle, kunnes tajusin, että meille on muuttanut varsin tiukka tapaus, jolla ei ollut pienintäkään aikomusta alistua tai kunnioittaa vanhempia koiria. Joten Mirkun ärähtäessä en puuttunut asiaan, Mirkku vielä varmisteli asiaa vilkuilemalla minua ja sitten antoi mennä... Sen jälkeen pentu sentään väisti toisia koiria ja uskoi murahteluja.

Mirkku on huomannut, että pennussa on oiva kaveri rajuihinkin leikkeihin. Hyvin se sietää hauenhampaisen otuksen roikkumisen korvissaan. Mirkulla ei tuota karvaa ennestäänkään liikaa ollut, mutta nyt se alkaa olla varsin "perattu" tyttö.

Fetan lämpeäminen pentua kohtaan on ollut hitaampaa. Feta olisi halunnut haistella ja hoivata pentua, mutta se ei oikein Auralle sopinut.

Ab Imo Pectore Acutus Piper "Aura"

23.1 illalla lähdettiin Tomin kanssa ajelemaan kohti Nurmijärveä, minne olimme Ricon omistajien kanssa tehneet treffit.

Kotimatka sujui hienosti Auran vedellessä sikeitä koko matkan.

Kotona Mirkku pääsi moikkaamaan pentua pihalle ja koska mitään ongelmia ei ollut, niin saivat olla yhdessä sisälläkin. Feta sen sijaan oli yläkerrassa laulelemassa aarioita, ajateltiin ensin, että se saisi tavata pennun vasta sunnuntaina tultuaan näyttelystä, mutta pakko se oli sieltä päästää kurkkaamaan alas, ei muuten oltaisi ketään nukuttu.

Soutamista ja huopaamista

Tarton matkan jälkeen olen pohtinut paaaaljon, hylkäänkö monivuotisen haaveeni mustasta briarditytöstä ja otan Bettyn pennun. Ja jos otan Bettyn pennun, niin minkä tytöistä. Ja sitten vielä, antaako Tiina minulle pentua :)
Lauran kanssa käytiin pitkät keskustelut ja lopulta päädyttiin kysymään Tiinalta, että olisiko mahdollista, että yksi pentu muuttaisi meille ja sopihan se hänelle :)
Päädyin vaaleanpunaiseen tyttöön, koska minua miellytti sen rohkeus, halu touhuta ihmisen kanssa, taistelutahto ja siinä nyt oli vain se "jokin".
Uutta matkaa Tartoon ei oikein ollut mahdollista tehdä, joten olin tyytyväinen, kun Ricon tulevat mistajat lupasivat tuoda myös meidän pennun Suomeen.

Matka Tartoon

Olimme netin välityksellä seuranneet todella tiiviisti Fetan Betty-siskon pentujen syntymää ja kehitystä, ja lopulta päätimme matkata itsekin paikan päälle niitä ihastelemaan. Tietenkin pentukuumeestaan huolimatta äiti kertoi, ettei aio tästä pentueesta koiraa ottaa, koska ne eivät ole mustia...

Turusta on toki hyvät laivayhteydet Viron puolelle, mutta liukkaan kelin takia lähdimme matkaan lentokoneella (!!!) Turun suurelta lentokentältä. Matka taittui rattoisasti: heti noustuamme lähdimmekin jo laskeutumaan :D Perillä olin hieman pettynyt, koska olen aina tottunut siihen, että kun lentokoneella lähdetään niin perillä on lämmintä... Tallinnassa olikin sitten n. - 20 astetta! Äiti kuitenkin jaksoi koko bussimatkan kehua sitä, miten kauniilta lumiset koivut täällä näyttävätkään.

Haakien luona on mukava käydä, kohtelu on parempaa kuin viiden tähden hotellissa:

Pennut olivat ihania, ja ne kaikki todella tykkäsivät ihmisistä! Ne olivat leikkisiä ja taistelutahtoisia ja etenkin uteliaita :) Olimme alun perin suunnittelleet shoppailuakin, mutta se vähän jäi, kun niitä ihania pentuja ei halunnut jättää hetkeksikään! Itse ihastuin erityisesti kahteen pentuun: vaaleansiniseen poikaan ja pentueen kaunottareen eli oranssiin tyttöön, joka oli leikkisä ja tarmokas, mutta vähän varovainen. Samaan aikaan pelonsekaisin tuntein seurasin äitiä, joka tuntui myös löytäneen oman suosikkinsa eli vaaleanpunaisen tytön. Tämä pentu oli toki ihan yhtä ihana kuin muutkin pennut, mutta se tuntui olevan äärimmäisen itsevarma ja riehakas, häntä tötteröllä se paineli aina porukan ensimmäisenä joka paikkaan.
Kuitenkin kaikki kiva loppuu aikanaan, ja lähdimme Tartosta haikein mielin. Hieman ihmettelin äidinkin hiljaisuutta loppumatkalla. Olimme kuitenkin sopineet, että pentua ei vielä oteta, joten ilmeisesti sitä mustaa odotellessa... :)

Fetan leikkaus

Feta leikattiin perjantaina 20.11 Liedon eläinlääkäriasemalla. Olin huolesta suunniltani jo muutamana edellisenä päivänä, ja leikkauspäivänä olin suorastaan kauhuissani. Leikkaus sujui kuitenkin todella hyvin, se suoritettiin inhalaatioanestesiassa ja Feta sai jopa kipulääkettä suonensisäisesti. Vielä illallakin se oli niin sekaisin, että ainakin on ollut tuju kipulääkitys!
Leikkauksen jälkeen Feta nukkui käytännössä koko illan, eikä oikeastaan kiinnittänyt meihin sen enempää huomiota. Olin tehnyt jo valmiiksi sille pedin lattialle ja häkinkin väsäsin, ja sen seurauksena Mira viihtyikin koko illan häkissä tyytyväisenä... Hieman huolestuin kun se pyysi päästä ulos, muttei kuitenkaan ulkona sitten pissannut. Tätä kesti monta tuntia, mutta loppuillasta sain sen kuitenkin pissaamaan edes vähän.

Petasin myös itselleni pedin huoneeni lattialle, ettei Fetan tarvitse kiivetä sänkyyn. Ensimmäisen yön Feta olikin todella kivulias eikä nukkunut oikeastaan lainkaan (en minäkään), se vaan ulisi koko ajan. Sitä oli hirveä seurata vierestä, kun sain sen rauhoittumaan vaan hetkeksi kerrallaan. Aamuyöstä luovutin ja tein sille vähän ruokaa ja annoin kipulääkkeen. Ylös asti ei ikinä enää selvitty, vaan jäätiin yhdessä alas nukkumaan :)

Seuraana päivänä Feta oli kuin toinen koira; se oli jo iloinen ja pirteä vaikka hieman kivulias vieläkin. Parasta kuitenkin oli, että se kerjäsi ihan yhtä häpeilemättömästi kuin aina ennenkin, eli toipuminen oli varmasti alkanut :D

Sunnuntaina huolestuin taas, kun Fetan vatsa oli ihan sekaisin ja sen piti päästä pissalle moneen kertaan parin tunnin sisällä. Eläinlääkäri kuitenkin kehotti vaan lopettamaan kipulääkkeet, ja sanoi tiuhan pissaamisen olevan ihan normaalia, ja kyllä sekin siitä sitten rauhottui.
Hiukan olen ollut huolissani myös Fetan mielialasta, se on hyvällä päällä, leikkisä ja suorastaan riehakas ja toivon, ettei se jää tuollaiseksi vaan Hapannaama-Feta palaa kuvioihin ;)
Sunnuntai-illalla uskaltauduin jättämään sairaan lapsen kotiin ja lähdin baariin kavereiden kanssa, ja kotiin yöllä palatessani myös Mira oli huomannut sairastamisen edut: sekin tuli tyytyväisenä nukkumaan lattialle mun ja Fetan kanssa... Sen jälkeen Mira on yrittänyt saada säälipisteitä mm. kannuskynnet yhteen sitomalla, mutta Feta on edelleen talon potilas :D

Feta sairastaa part. 2

Noin kaksi viikkoa ensimmäisen eläinlääkärikäynnin jälkeen varasimme uuden ajan ns. kontrollikäynnille. Fetan vointi parantui selkeästi jo muutaman päivän jälkeen kiitos antibioottien, ja saman kerroin myös eläinlääkärille. Feta ultrattiin vielä kerran, mutta mitään merkkejä tulehduksesta ei enää ollut. Lääkäri kuitenkin varoitteli edelleen tulevista tulehduksista, ja suositteli ehdottomasti sterilisaatiota. Hän sanoi, että jos Fetalla kerran on joka juoksun jälkeen tullut valeraskaus, niin käy jatkossakin, ja hyvin todennäköistä on, että tulehdukset vain pahenevat.
Tämän vuoksi päätin varata ajan leikkaukseen heti kun olimme lomamatkaltamme tulleet. Eläinlääkärin suosituksen vuoksi oletin tietenkin, että vakuutus korvaisi leikkauksen, vaan toisin kävi (tietenkin.) Vakuutusta ei saa kuulemma käyttää ennaltaehkäisevästi, ja koska Fetan tulehdus on hoidettu, leikkausta ei enää tarvita. Ilmeisesti vaihtoehtona onkin sitten odotella jotain vielä vakavampaa tulehdusta tai märkäkohtua, tai maksaa koko leikkaus itse.
Eli toisin sanoen ensi viikon kilpailutan Turun eläinlääkäriasemia ja varaan ajan marraskuun loppupuolelle. Ainakaan ei tarvitse enää huolehtia niistä typeristä valeraskauksista ja pelätä tulehduksia.

Tämän episodin yhteydessä ollaan aloitettu Fetan kanssa uusi "harrastus", juokseminen! Kiinnitän Fetan aina vyötärööni kiinni ja sitten juoksemme kahdeksan kilsan lenkin melkein joka ilta. On ollut hauskaa seurata, miten Fetan kunto nousee, ja miten se tosissaan nauttii juoksulenkeistä. Fetan kanssa juostessa ei tarvitse välittää minkäänlaisista häiriötekiöistä; juoksi ohi sitten rusakko tai kissa, meistä kumpikaan ei niitä huomaa :)) Tosin viikolla törmäsimme kolmeen hirveen, ja ne kyllä huomasimme...

Feta sairastaa

Olen jo pidemmän aikaa seurannut Fetan valeraskauden jälkioireita, jotka ovat voimakkaampia kuin aiemmin. Fetallahan on joka juoksun jälkeen tullut valeraskaus, mutta yleensä se on sitten ajan myötä vaan loppunut. Tällä kertaa Fetan roikkuvatsa ei ole kuitenkaan kiinteytynyt takaisin, ja sen nisät ovat todella turvonneet ja täynnä maitoa. Se, että se on juonut tavallista enemmän ja nuolee jatkuvasti alapäätään kirkkaan vuodon takia, sai minut lopulta huolestumaan niin, että varasin ajan eläinlääkärille.
Eilen aamulla lähdimme eläinlääkärille, joka tunnusteli ja ultrasi Fetan masua. Vuodon syyksi paljastui kohdun limakalvon tulehdus, jonka hoitoon Fetsku sai antibioottikuurin. Kuurin loputtua on kontrollikäynti, jossa todennäköisesti varataan aika myös sterilaatiolle. Sterilaatio on tietenkin paras vaihtoehto tulehdusten ennaltaehkäisemiseksi, etenkin kun ne iän karttuessa pahentuvat hyvin todennäköisesti. Tavallaan leikkaus myös harmittaa, olen kuitenkin salaa elätellyt pentuetoiveita, mutta saa nähdä nyt...
Eläinlääkärin jälkeen joudun käymään koulussa, ja äiti vei koirat kotiin. Selitin äidille seikkaperäisesti, miten Feta pitää asetella tyynyjen kera sohvalle ja miten sitä pitää silitellä ja syöttää koko ajan. Kotiin tullessani löysin Fetan puuhun sidottuna märisemässä pihalla. Feta ei ollut edes syönyt rustoaan, joten Mira sitten söi kaksi. Onneksi paha saa palkkansa, ja äiti juoksi koko yön ulkona Miran ripulin vuoksi ;))))
Nyt toisena ab-kuurin päivänä Feta on oksennellut sappinestettä pari kertaa. Se on muutenkin ollut vielä tavallista rauhallisempi ja hitaampi liikkeissään, joten olen todella huolestunut. Tosin illalla tultuamme kauppareissulta, jonne otimme koirat mukaan, äidin avattua takaluukun Mira ryntäsi naapurin kissan perään ja Feta epähuomiossa juoksi lähestulkoon parikymmentä metriä sen mukana ennen kuin ymmärsi pysähtyä, eli kyllä sillä vielä on reippaat hetkensä!