Mirkulle on tämä talvi on ollut rankka. Askel on lyhentynyt ja mummo on vanhentunut silmissä. Mirkulla on muutamia patteja, toinen rinnassa ja toinen lantiolla, olen niitä seuraillut ja eivät ole mihinkään kasvaneet. Nyt marraskuussa rokotusten yhteydessä lääkäri tutkaili niitä ja epäili ainakin rinnassa olevan patin olevan pahalaatuinen.
Mirkun kohdalla olen tehnyt päätöksen, että kaikki vaivat, joita ei saa hoidettu kipulääkkeellä tai ab-kuurilla, saavat olla. Mirkun jalat ovat niin huonot, että en usko minkään pattien leikkauksen parantavan sen elämänlaatua siinä määrin, että se kannattaa tehdä.
Aamulenkeille otan molemmat koirat yhtäaikaa, mutta muuten Mirkun kanssa tehdään useampia lyhyitä lenkkejä. Saamme helposti kilometrin matkaan kulumaan puolisen tuntia, mennään hissukseen, haistellaan ja ihmetellään talvista luontoa. Meillä ei ole enää kiire mihinkään, Mirkku on työnsä tehnyt.
Portaiden kapuaminen on viimeisen kuukauden aikana alkanut tuottaa suuria vaikeuksia, Tomin kanssa iltaisin "saattelemme" mummon yläkertaa. Jaloissa ei ole enää oikein voimaa ja rappuset ovat liukkaat. Ja kiipeämistä helpottaisi paljon, jos ei Mirkun pitäisi aina kantaa niitä vietävän lelujaan samalla :)
Joulupukki toi Mirkulle ihanan, ison possun ja siitä ei irroiteta hetkeksikään...
Mutta täydestä sydämestäni toivon, että saamme pitää Mirkun vielä kauan luonamme. Vielä ruoka maistuu, kaikessa halutaan olla mukana ja vatsa toimii :D Ja Tarto-pentukin pistettiin ojennukseen...
Toivon, että maaliskuussa saan tehdä maksalaatikkokakun 11 nakin kera, kesästä Mirkku nauttisi, ja sitten mennäänkiin taas jo joulua kohti. Ei ole koskaan sopivaa aikaa luopua jostain niin rakkaasta kuin Mirkku minulle on.