Voi meidän kolmijalkaista

Mirkun poismenon jälkeen Auralla riitti ihmeteltävää pari kolme päivää. Aina aikaisemmin ulkoa tullessa Mirkku oli ovella vastassa lelu/tossu suussaan ja urahti Auralle, että minä jatkan tästä emännän kanssa ja Aura meni pedilleen rappujen alle. Nytkin se meni suoraan omalle pedilleen ja tuli hämmästyneen näköisen parin sekunnin päästä katsomaan, että missäs se pirttihirmu on.  Samoin ruokailut olivat Auralle outoja. Aina Mirkku sai ensin ruuan ja nyt Auran saadessa kupin eteensä ja luvan syödä se vaan "nyki" paikoillaan ja katseli ympärilleen, että mitä tämä nyt on. 

Aura on myös siirtynyt parvekkeelle nukkumaan öisin, olin luullut, ettei se välitä siitä, mutta ilmeisesti sillä ei ollut lupaa mennä Mirkun kanssa sinne :).

Tyhjää on ollut meillä ihmisilläkin, kun Mirkku puuttuu.

Sunnuntaina 14.7. oli pitkästä aikaa agitreenit ja ajattelin raahautua sinne, oli hieman huono omatunto Auran puolesta, kun en ollut saanut aikaiseksi tehdä sen kanssa mitään koko viikkona. Aura oli oikein vauhdikas ja innokas päästessään pitkästä aikaa hallille. Ja se tietysti kostautui varsin ikävästi. Aura meni luvatta puomille ja kääntyi katsomaan taakseen, että mihin minä jäin. Aura kokemattomuuttaan humskahti alas korkealta ja varsin pahasti oikean etutassunsa päälle. Voi sitä huutoa. Aura ei ole aiemmin loukannut itseään ja en oikein osannut arvioida, että sattuuko oikeasti kovin vai onko se vaan hämmästynyt kivusta. Hieman aikaa sitä rauhoteltuani, ei laskenut edelleenkään jalkaa alas, joten pakko oli todeta, että kyllä nyt sattuu ja kovin. Koira syliin ja kannoin sen autolle.
Kotona kipulääkettä ja kylmää jalkaan, mutta maanantaina ei edelleenkään ottanut jalalle, joten lääkäriin. Jalka kuvattiin ja väännneltiin. Murtumaan ei löytynyt ainakaan ranteesta, joka oli selvimmin turvoksissa. Koira lepoon ja kipulääkekuurille.

Auraa on nyt ajelutettu ympäri Varsinais-Suomea. Ollaan Tomin kanssa kierrelty läpi kaunista saaristoa ja Aura päässyt aina mukaan. Tylsää sillä olisi ollut vain kotona olla.

Tässä kaffettelua Korppoossa.

Viikon päästä soitin lääkärille uudelleen, koska Auran jalka ei oikeastaan ole mennyt kovinkaan paljon paremmaksi. Toki kulkee jo portaita ja tukee jalalleen.
Hänen mukaansa toipuminen noin kovasta iskusta ottaa pitkän ajan ja kirjoitti lisää kipulääkettä sekä ohjasi meitä kääntymään ortopedin puoleen, koska hänen kykynsä/mahdollisuutensa hoitaa omalla klinikallaan ovat rajalliset tällaisissa tapauksissa. No ortopedin metsästys alkoi ja ovat kaikki lomailemassa vielä muutamia viikkoja. Yhdelle klinikalle vien tänään kuvan konsultoitavaksi.

Harmittaa niin vietävästi. Vaivalla saadut kisapaikat olen peruuttanut elokuulta, ehkä eniten jurppii ettemme päässeet osallistumaan piirimestaruusjoukkueeseen.
Tärkeintä on toki, että Auran jalka tulisi kuntoon ja se saisi nauttia koiranelämästä täysillä. Kisoja tulee ja menee. Onneksi ehdimme sentään korkkaamaan AVO-luokan.

Tässä Auran menoa eilen Kuusiston linnan raunioilla.