Leikkiä ja lenkkiä

Sunnuntaiaamuksi sovittiin treffit Haunisiin Sadun ja Kauhun kanssa.
Kauhun käytöstä Auraa kohtaan ei voi kuvailla. Toivottavasti jotain siitä välittyy kuvien kautta. Aura ilmoittautui Kauhun fan clubiin oitis jäseneksi :)

Mirkku 8v

Mirkun synttäripäivänä saatiin nauttia upeasta ulkoilusäästä!

Toisilla oli hankikanto ja toisilla ei

Ulkoilun jälkeen maistuikin perinteinen nakkikakku :)

Iltapäivällä saatiin vielä vieraita. Ihana pieni hikkaville, sekä isosiskot Inka ja Saana, jotka olivat taitavia pennunleikittäjiä. Aura odottaa varmasti näitä nuoria naisia uudelleen kyläilemään.

Agiliitoa

Lauran ja Fetan agiliito on edennyt huimasti talven aikana. Harmittavia taukoja on vaan tullut paukkupakkasten takia. Vielä kun Laura alkaa luottamaan koiraansa, että kyllä se tekee ja osaa, niin hyvää tulee :) Tosin hommaa helpottaisi suuresti se, ettei Feta pyrkisi pitämään koko ajan kontaktia Lauraan, edes hyppyjen kohdalla voisi vähän heivata...
Otettiin kamera mukaan hallille, mutta eihän siellä valo riitä kunnon kuviin ja liikkuvaa paria oli muutenkin hankala kuvata, hienoja kuvia olisi ollut kyllä monista esteistä ;)

Ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä...

Ei Aurasta agikoiraa tule, ainakaan minun ohjaamaa, mutta täytyyhän silti esteisiin tutustua.

Leikki sujui hienosti hallissa ja pihalla, muutamiin koiriinkiin tutustuttiin jo melko reippaasti. Auralle on kotikulmilta löytynyt mukava leikkikaveri tiibetinterrierri Elsasta, mutta lisää leikkikavereita tarvittaisiin ja paljon.

Houdini

Aura on ollut päivisin kodinhoitohuoneessa meidän ollessa töissä/koulussa. Mummi on käynyt katsomassa päivisin, että kaikki on hyvin. Eräänä päivänä hän soitti ja ihmetteli, ettei Auraa oltukaan laitettu kodinhoitohuoneeseen, oli kyllä laittanut sen vielä sinne. Ajattelin, ettei Jere lähtiessään ollut laittanut ovea kunnolla kiinni... Muutaman tunnin päästä Laura soitti ja ihmetteli, että häntä oli ollut kolme koiraa ovella vastassa.

Kotiin päästyäni laitoimme Auran taas huoneeseen ja menin katsomaan terassin ovelta, miten taitavasti ja rauhallisesti Aura nousee takajaloilleen ja etutassulla avaa kahvasta oven. Se siitä sitten. Aura on loikkinut jo sohvalle ja sänkyyn ensimmäisestä viikosta alkaen, joten kai tämänkin piti olla odotettavissa.

Seuraavana päivänä Feta päätyi oven taakse ja yläkerran portaiden eteen laitettiin tuoleista barrikaadi. No se oli ehkä ollut hidaste, mutta ei este siitä päätellen, että Lauran huoneesta löytyi pieni, sievä torttu :)

Vielä koitettiin versiota, että Mira kodinhoitohuoneeseen ja Feta jäi Auran kanssa. No Miralle ei ovet ole myöskään ongelma, joten taas oli kolme koiraa ovella vastassa...

Joten olkoot kaikki kolme yhdessä päivisin.

Miralla on lonkka taas vaivannut :( Johtuu varmasti rajuista leikeistä pennun kanssa. Olen antanut muutamana iltana Rimadylia ja tammikuussa 2008 saatu 100 tabletin purkki tuli tyhjäksi (n. 20 tabl. olen antanut pois). Muistan vielä sen suuren surun eläinlääkärireissun jäljiltä, kun kuvittelin, ettei Mira pystyisi olemaan lainkaan ilman kipulääkettä, mutta mukavasti on onneksi mennyt. Toivottavasti tilanne pysyy yhtä hyvänä seuraavatkin pari vuotta.

Vihdoin on Fetakin alkanut leikkiä pennun kanssa:

Ekat rokotukset

Tänään oli ensimmäinen eläinlääkärireissu Suomen puolella.

Aika lääkärille oli klo 9, joten Aura sai viettää tunnin ensin työpaikallani. Ihmeellisiä ääniä aikuiset ihmiset päästelevät nähdessään briardin pennun :D

Rokotukset saatiin ja tarkastuksessa todettiin Aura terveeksi tytöksi. Ja sirunumerokin oli oikein, lähetti Tiina sentään oikean pennun ;)

Hauska oli vertailla näitä meidän "tyttöjen" painoja. Ensimmäisellä rokotusreissulla Mirkku on painanut 10,4 kg, Feta 13,8 kg ja Aura nyt 11,2 kg.

Aura ja tosi väsynyt omistaja

Joka ilta olen pakannut pennun autoon ja ollaan käyty tutustumassa uusiin paikkoihin ja tilanteisiin. Ollaan kierretty lähikaupat, Hansa-keskus, terminaali, rautatieasema, kaupungin puistoja, agihalli, hevostalli ja minä olen puolikuollut...

Kaikissa paikoissa Aura on ollut ihan reipas penneli. Rauhoittunut mukavasti nukkumaan jalkoihin, jos mitään ei tapahtu ja leikkiminen on sujunut kaikissa paikoissa.

Mutta joka paketissa on myös miinuksensa. Toisiin koiriin suhtautumisessa on toivomisen varaa. Pikkuperkeleellä on vankkumaton usko itseensä ja uudet koiratuttavuudet saavat aluksi terävän murahduksen. Rauhallisen tutustumisen jälkeen leikki kyllä sujuu. Eli tervetuloa kaikki meille leikittämään Auraa...

Aura kotiutuu

Auran kotiutuminen on sujunut loistavasti heti ensimmäisestä yöstä alkaen. Pentu on rohkea, utelias, haluaa leikkiä ja olla ihmisen kanssa. Ja AHNE. Fetakin on ahne, mutta ei vedä vertoja tälle otukselle.

Pari ensimmäistä päivää tuli kiellettyä Miraa ja Fetaa irvistelemästä pennulle, kunnes tajusin, että meille on muuttanut varsin tiukka tapaus, jolla ei ollut pienintäkään aikomusta alistua tai kunnioittaa vanhempia koiria. Joten Mirkun ärähtäessä en puuttunut asiaan, Mirkku vielä varmisteli asiaa vilkuilemalla minua ja sitten antoi mennä... Sen jälkeen pentu sentään väisti toisia koiria ja uskoi murahteluja.

Mirkku on huomannut, että pennussa on oiva kaveri rajuihinkin leikkeihin. Hyvin se sietää hauenhampaisen otuksen roikkumisen korvissaan. Mirkulla ei tuota karvaa ennestäänkään liikaa ollut, mutta nyt se alkaa olla varsin "perattu" tyttö.

Fetan lämpeäminen pentua kohtaan on ollut hitaampaa. Feta olisi halunnut haistella ja hoivata pentua, mutta se ei oikein Auralle sopinut.

Ab Imo Pectore Acutus Piper "Aura"

23.1 illalla lähdettiin Tomin kanssa ajelemaan kohti Nurmijärveä, minne olimme Ricon omistajien kanssa tehneet treffit.

Kotimatka sujui hienosti Auran vedellessä sikeitä koko matkan.

Kotona Mirkku pääsi moikkaamaan pentua pihalle ja koska mitään ongelmia ei ollut, niin saivat olla yhdessä sisälläkin. Feta sen sijaan oli yläkerrassa laulelemassa aarioita, ajateltiin ensin, että se saisi tavata pennun vasta sunnuntaina tultuaan näyttelystä, mutta pakko se oli sieltä päästää kurkkaamaan alas, ei muuten oltaisi ketään nukuttu.

Soutamista ja huopaamista

Tarton matkan jälkeen olen pohtinut paaaaljon, hylkäänkö monivuotisen haaveeni mustasta briarditytöstä ja otan Bettyn pennun. Ja jos otan Bettyn pennun, niin minkä tytöistä. Ja sitten vielä, antaako Tiina minulle pentua :)
Lauran kanssa käytiin pitkät keskustelut ja lopulta päädyttiin kysymään Tiinalta, että olisiko mahdollista, että yksi pentu muuttaisi meille ja sopihan se hänelle :)
Päädyin vaaleanpunaiseen tyttöön, koska minua miellytti sen rohkeus, halu touhuta ihmisen kanssa, taistelutahto ja siinä nyt oli vain se "jokin".
Uutta matkaa Tartoon ei oikein ollut mahdollista tehdä, joten olin tyytyväinen, kun Ricon tulevat mistajat lupasivat tuoda myös meidän pennun Suomeen.

Matka Tartoon

Olimme netin välityksellä seuranneet todella tiiviisti Fetan Betty-siskon pentujen syntymää ja kehitystä, ja lopulta päätimme matkata itsekin paikan päälle niitä ihastelemaan. Tietenkin pentukuumeestaan huolimatta äiti kertoi, ettei aio tästä pentueesta koiraa ottaa, koska ne eivät ole mustia...

Turusta on toki hyvät laivayhteydet Viron puolelle, mutta liukkaan kelin takia lähdimme matkaan lentokoneella (!!!) Turun suurelta lentokentältä. Matka taittui rattoisasti: heti noustuamme lähdimmekin jo laskeutumaan :D Perillä olin hieman pettynyt, koska olen aina tottunut siihen, että kun lentokoneella lähdetään niin perillä on lämmintä... Tallinnassa olikin sitten n. - 20 astetta! Äiti kuitenkin jaksoi koko bussimatkan kehua sitä, miten kauniilta lumiset koivut täällä näyttävätkään.

Haakien luona on mukava käydä, kohtelu on parempaa kuin viiden tähden hotellissa:

Pennut olivat ihania, ja ne kaikki todella tykkäsivät ihmisistä! Ne olivat leikkisiä ja taistelutahtoisia ja etenkin uteliaita :) Olimme alun perin suunnittelleet shoppailuakin, mutta se vähän jäi, kun niitä ihania pentuja ei halunnut jättää hetkeksikään! Itse ihastuin erityisesti kahteen pentuun: vaaleansiniseen poikaan ja pentueen kaunottareen eli oranssiin tyttöön, joka oli leikkisä ja tarmokas, mutta vähän varovainen. Samaan aikaan pelonsekaisin tuntein seurasin äitiä, joka tuntui myös löytäneen oman suosikkinsa eli vaaleanpunaisen tytön. Tämä pentu oli toki ihan yhtä ihana kuin muutkin pennut, mutta se tuntui olevan äärimmäisen itsevarma ja riehakas, häntä tötteröllä se paineli aina porukan ensimmäisenä joka paikkaan.
Kuitenkin kaikki kiva loppuu aikanaan, ja lähdimme Tartosta haikein mielin. Hieman ihmettelin äidinkin hiljaisuutta loppumatkalla. Olimme kuitenkin sopineet, että pentua ei vielä oteta, joten ilmeisesti sitä mustaa odotellessa... :)