torstai 21. marraskuuta 2013

4-vuotias houkutuslintu

 Eilen Auralle tuli täyteen jo neljä vuotta. Huono emäntä unohti ostaa maksalaatikkoa, joten piti tyytyä "vain" nakkeihin.
Aura oli hauska, kun asettelin nakit kuvaa varten sen jalkojen väliin. Se ei voinut katsoa niitä päinkään, pää täristen ja kuola valuen se tuijotteli kohti kattoa :D


Viime viikon torstaina Auralla oli ensimmäinen käynti fysioterapeutti Sofie Henrikssonin vastaanotolla Koira-Kissa klinikalla. Silloin keskityttiin Auran hieromiseen ja liikkeiden seuraamiseen. Yllätyin kuinka kauniisti Aura antoi itseään käsitellä. Välillä teki hieronta jopa niin hyvää, että piti oikein kuorsata. Auralla on selkä sekä vasen etulapa täysin jumissa, eikä ihme. Sovimme, että jatkokäynneillä hieronnan lisäksi Auraa käytetään myös vesialtaassa.

Tänään Auralla oli sitten ensimmäinen "allaskerta". Ensin hieronta, saimme samalla luvan vähentää siteiden määrää jalassa, koska Auran liikkuminen on parantunut ja paksuista siteistä alkaa olla jo haittaa.
Allas oli Aurasta ensin aivan hirveä. Aura on alkanut reagoida joihinkin ääniin viime aikoina ja altaan täyttyessä kuului sen mielestä vähintäänkin epäilyttävää nitinää ja pulputusta. Vettä lisättiin altaaseen niin paljon, että enimmillään se ylti Auran kainaloiden tasolle. Aura "hoksasi" nopeasti hyvän tekniikan juoksumatolle ja tepasteli altaassa n. viitisen minuuttia. Aura käytti hyvin jalkaansa. Askel oli aivan samanlainen kuin terveessäkin jalassa, ihanaa.

Aura on viime päivinä selkeästi halunnut ulkona tehdä pidempiä lenkkejäkin. Eihän me vieläkään olla kävelty kuin alle parin kilsan matkoja, mutta se haluaa ohittaa kotiin vievät risteykset. Pari viikkoa sitten se halusi niistä aina kiireesti kotiin.

Auralla jatkuu viikottaiset allaskäynnit ainakin jouluun asti.




Auralla oli tänään toinenkin klinikkakäynti. Kasvattaja haluaisi käyttää vielä työkaverin 11-vuotiasta labukkaa jalostukseen ja kun Auralla on juoksu parhaimmillaan, niin lupauduin avuksi näytteen saamiseksi. Varottelin kyllä etukäteen, että Aura on vähän "tiukka" tapaus vieraiden koirien suhteen. Oliver-herra riemastui valtavasti juoksuisesta Aurasta, sen iso pää tuntui leviävän entisestään. Auraa ei tilanne sitten taas napannut yhtään. Sen koko olemus kertoi, että senttikin vielä lähemmäs, niin olet vainaa. Ja Oliver uskoi. Sen naama meni aivan ryttyyn ja pieni 50-kiloinen poika yritti kiivetä emännän syliin turvaan. Samalla vielä eläinlääkärikin roikkui sen sukukalleuksissa kiinni. Ei ole helppoa uroksella ja tuskin tuo osuus on eläinlääkärillekään mieluisinta puuhaa :D No Oliverille on luvassa huomenna uusi yritys, toivottavasti on ymmärtäväisempi tyttö tällä kertaa.


1 kommentti:

Tuula, Helmi ja Tuuli kirjoitti...

Lämpimät onnitteleut topakalle 4-vuotiaalle!