Terveisiä pentulaatikon ääreltä

Kutsuttiin Lauran kanssa itsemme Lehtosen Janeten briardin pentuja ihastelemaan ja sovimme täksi päiväksi treffit. Janette kertoili osoitteensa ja varoitteli asuvansa korvessa, viimeiset kilometrit ihan "metsätietä". Kerroin, että ei ongelmaa, tullaan navigaattorin avulla. Kotipihalla lähtiessämme virittelin Janeten osoitteen laitteeseen ja eikun menoksi.

Vehmaalle löydettiin ongelmitta, sitten navi alkoi ohjailla meitä pienemmille teille ja vielä pienemmille ja pienemmille. Lopulta ajelimme aivan umpimetsässä, auton pohja vain paukkui kallioihin. Tuli mieleen eräskin Linköpingin reissu ; ) Lopulta luulin, että nyt auto hajoaa alle, joten päätin keventää kuormaa: koirat ulos autosta. Oltiinhan aivan keskellä metsää ja köröttelin kävelyvauhtia, joten saivatpahan samalla liikuntaa. Ajattelin siinä muutamaan otteeseen, että tämä ei voi olla totta, että jotkut ihmiset muka asuisivat tällaiset taipaleen takana, mutta navi jatkoi sitkeästi neuvojaan ja pakko oli jatkaa eteenpäin, enhän olisi päässyt missään kääntymäänkään. Sanoin Laurallekin jo, että jäädään kyllä Janetelle yöksi, minua ei saa mikään mahti maailmassa ajamaan samaa reittiä takaisin pimeässä. Lopulta heivasin Laurankin autosta... Parin kilometrin jälkeen metsätie päättyi ihan oikealle tielle ja siitä oli enää ihan lyhyt matka Janeten luo.

Eli tästä opin sen, että jos navi kysyy: Nykyiseen reittiin sisältyy päällystämättömiä teitä. Haluatko välttää päällystämättömiä teitä? Niin VALITSE ehdottomasti KYLLÄ!

Ensin käytiin ihastelemassa Janeten hepat, Uski ja Seine olivat hurmaavia suomenheppoja.

Mirkku ja Feta päästettiin pihalle autosta, mutta vain hyvin lyhyeksi hetkeksi. Mirkun mielestä nääs paras kissa on puussa oleva kissa...

Sisällä meillä oli varsin lämmin vastaanotto, Sani ja äiti-Tara hääräsivät riemukkaasti ympärillä. Tara vei meidät katsomaan pentujaan ja sen mielestä pennut nähtyämme olisimme voineet keskittyä sen rapsuttelemiseen :D Mutta ne pennut! Ei monikaan asia maailmassa ole ihanampi kuin pieni koiranpentu. Se tuoksu ja tuhina ... Pentuja voisi vain katsella ja haistella vaikka kuinka kauan. Toivottavasti jokainen hurmaava, pieni karvapallero löytää oman, rakastavan kodin.

Ja sitten oli vielä Ivana! Syliin paukahti 4 kk pelkkää riemua ja rakkautta. Jos ovat pikkupennut ihania niin kyllä ne ovat vielä tuossa "pöllövaiheessakin". Tästä pikkuneidistä oli vaikea saada kuvaa, ei hetkäkään paikoillaan...Ivanalle oli käynyt ikävästi, kun vanhempi koira oli päässyt hieman kovalla kädellä komentamaan ja nyt kaikki vieraat koirat ovat mörköjä.

Lähdettiin pienelle kävelyllä Ivanan ja Mirkun kanssa. Vaikka Mirkku on monella tavalla huonokäytöksinen riekkurakki, niin se on sosiaalisesti taitava tyttö. Se ravasi hieman Ivanan edellä, joka haukkui ja teki pieniä hyökkäyksiä Mirkkua kohti, joita Mirkku ei ollut huomaavinaan. Muutaman sadan metrin jälkeen Mira komensi Ivanaa pari kertaa, sitten haastoi leikkimään. Ivana oli edelleen varuillaan, mutta haukkuminen loppui ja loppumatkasta Mirkun perässä loikki rento pentu. Kyllä se siitä, Janette.

Kotiinlähtö sujui ongelmitta, Janette saatteli meidät Vehmaan kirkolle.... Kiitos Janette!