perjantai 29. tammikuuta 2010

Aura kotiutuu

Auran kotiutuminen on sujunut loistavasti heti ensimmäisestä yöstä alkaen. Pentu on rohkea, utelias, haluaa leikkiä ja olla ihmisen kanssa. Ja AHNE. Fetakin on ahne, mutta ei vedä vertoja tälle otukselle.
Pari ensimmäistä päivää tuli kiellettyä Miraa ja Fetaa irvistelemästä pennulle, kunnes tajusin, että meille on muuttanut varsin tiukka tapaus, jolla ei ollut pienintäkään aikomusta alistua tai kunnioittaa vanhempia koiria. Joten Mirkun ärähtäessä en puuttunut asiaan, Mirkku vielä varmisteli asiaa vilkuilemalla minua ja sitten antoi mennä... Sen jälkeen pentu sentään väisti toisia koiria ja uskoi murahteluja.

Mirkku on huomannut, että pennussa on oiva kaveri rajuihinkin leikkeihin. Hyvin se sietää hauenhampaisen otuksen roikkumisen korvissaan. Mirkulla ei tuota karvaa ennestäänkään liikaa ollut, mutta nyt se alkaa olla varsin "perattu" tyttö.

Fetan lämpeäminen pentua kohtaan on ollut hitaampaa. Feta olisi halunnut haistella ja hoivata pentua, mutta se ei oikein Auralle sopinut.

Ei kommentteja: