Muistelua, mietelmiä Fetasta

Laura oli jo kauan toivonut omaa koiraa, käynyt agilityssä lainakoirilla, jopa Mirkun kanssa koettanut kisaamista (kisat päättyivät yleensä kuulutukseen: alueella briardi vapaana...). 

Keväällä 2006 vihdoin viimein tuli oman koiran vuoro. Olen kiitollinen Fetan kasvattajalle, että antoi sijoitusnartun 14-vuotiaalle tytölle. 

Aloimme heti Fetan saavuttua tehdä töitä, että se leimautuu täysin Lauraan. En montaakaan kertaa antanut sille esim. ruokaa ensimmäsen elinvuoden aikana. Ja tiivis pari heistä tulikin. Minne vaan Laura lähti, niin mukaan pääsi touhukas juustopallero. 

Fetan kanssa Laura pääsi tutustumaan myös moniin eri harrastuksiin. Hieman jälkeä, pekoakin kokeilivat, viesti olisi ollut se ykkösjuttu, mutta, mutta ... sitä olisi pitänyt harrastaa metsässä :D Laura ei tosiaan ole mikään maastossa liikuskelija ja sellainen koira kuin emäntäkin. Otin joskus Fetan mukaan sienimetsään, niin siellä se istua nökötti polulla ja piti sitä harmistunutta märinäänsä, muurahaisia ja kaikkea inhottavaa :D

Laura ja Feta aloittivat tokoilun ja se oli laji, joka sopi kyllä molemmille. Feta oli sellainen reilu puurtaja, ei mikään tykki missään, mutta takuuvarma suorittaja. Olin niin ylpeä tyttöparista, TK1 koularista ja avon ykkösestäkin. Agilitynkin ehtivät aloittaa, mutta se piti lopettaa, koska Feta alkoi oirehtia takajalkaansa.

Mutta ennen kaikkea Feta oli tärkeä perheenjäsen, joka osallistui kaikkeen mahdolliseen touhuun. Tomin ehdoton suosikkikoira, Feta aidossa ahneudessaan oli takuuvarmasti aina isukin kainalossa iltanapostelun aikaan. 

Lisäksi Fetalla oli supertärkeä tehtävä, jossa se onnistui täydellisesti, ainakin äitinä ajattelen näin. Lauran touhutessa Fetskun kanssa, murrosiän myrskyt jäivät lähes kokematta. Lauran lähtiessä kaupungille kavereiden kanssa, riitti kysymys "että jääkö Feta sitten tänne vaan meidän kanssa", niin Feta pääsi aina Lauran mukaan. Ja taas äitee tiesi, että korkit pysyvät kiinni, kun on Feta huollettavana ;) Lauran muuttaessa omaan kotiin Fetan kanssa, tiesin varmasti, ettei tytär rieku öitä läpeensä kaupungilla, kun Feta odottaa kotona. Alueella, jonne Laura muutti, on muutama "lähibaari" jja varmaa oli myös se, että turvallista Lauran oli liikkua Fetan kanssa, liian lähelle Feta ei vierasta sakkia päästäisi. Oli eräs pubiruusu huudellutkin heidän peräänsä, että leuhka karvakasa. Ja sellainen Feta todella oli. Jos se ei tuntenut tai välittänyt jostain ihmisestä, niin sitä ei ollut sille olemassa. 

Yhdessä tokokokeessakin tuomari oli kiitellyt luoksepäästävyyttä testatessaan, että kiitos, kun sain koskea teidän arvoonne :)

Feta ja Mirkku olivat ylimmät ystävykset. Vaikka Mirkku kohteli Fetaa kuin vierasta sikaa, niin aina vaan Feta jaksoi haastaa Mirkun leikkiin. Laura sanoikin usein Mirkulle, että odotas vaan kun olet vanha, niin sitten Feta näyttää sinulle :( Ei tullut sitä päivää

Nyt Fetan loppuaikoina, tytöt voisivat vain huilailla lähekkäin pitkiä aikoija <3

Fetan myötä saimme myös uusia ystäviä, tärkeimpinä Jäntin ja Haakin perheet. Yhdessä on tehty mukavia matkoja Viron puolelle näyttelyihin.
Tässä nuoret naiset koiriensa kanssa:

Ja myös hieman varttuneempi kalusto ;)

Tiinalle ja Sarille myös suuret kiitokset tuesta ja myötöelämisestä koko Fetan sairauden aikana.
Käsitän täysin, ettei kasvattajalle enää kuulu aikuisen koiran päivittäiset kuulumiset ja myös sen, etteivät tällaiset sairaudet ole missään nimessä kasvattajan syy, mutta suuri yllätys ja pettymys minulle oli se, ettei hän ole millään tavalla ottanyt yhteyttä kertaakaan Lauraan. Minä soitin hänelle viime syksynä, kun eläinlääkärin pyynnöstä diagnoosin selvittelemiseksi kyselin Fetan sukulaiskoirista ja Laura soitti nyt tehtyään päätöksen Fetan lopettamisesta.

Fetan sairaudessa on ollut hyviä ja huonoja jaksoja. Pääsiäisen jälkeen näytti taas niin hyvältä, Feta oli saanut painoa lisää ja vaikutti hieman pirteämmältä. Väsynythän Feta pääasiassa oli, hetken jaksoi riekkua ja maittoi jo taas uni. Ja välillä se oli "poissaoleva", siihen ei saanut kontaktia millään ja yhtäkkiä se havahtui ja oli itsekin hieman ihmeissään.
Lauralle tuli ystävä kotiin katsomaan jääkiekkoa, Feta tervehti tuttua tapansa mukaan lelulla vehdaten. Kävi maate lattialle ja nukkui. Aivan varottamatta se oli noussut ja käynyt tämän ystävän päälle. Laura oli saanut kiinni Fetasta, mutta ilmeisesti kulmahampaasta tuli kuitenkin pieni vekki ystävän otsaan. Feta oli ollut heti tämän jälkeen hyvin hämmentynyt reppana itsekin. Feta oli ollut todennäköisesti ns. kipushokissa.
Tämän jälkeen oli pakko tehdä päätös. Joko koiraa pidetään jatkuvasti kipulääkkeellä tai sittten päästetään ikiuneen. Fetan kokoinen koira saa niin halutessaan todella pahaa jälkeä aikaiseksi. Ja Feta kärsi itse selvästi näistä tilanteista.
Laura varasti ajan viikon päähän ja tämän viimeisen viikon saimme hemmotella ja hellitellä Fetskua. Eihän se reppana sitä itse varmaan osannut arvostaa, mutta meille ihmisille se oli tärkeää.

Viimeisen kerran yhdessä tutulla rantalenkillä.

Meillä on iso ikävä Fetaa.

Yhtä juoksua

Aura aloitti toisen jjuoksunsa huhtikuun alussa, n. 9 kk edellisestä. Toivottavasti tämä tulee jatkossakin olemaan juoksujen väli. Mutta koskaan nuo juoksut eivät taida tulla "sopivaan" aikaan. Jouduimme jättämään toko-kurssit harmittavasti kesken. Ei minua se TPH:n harmittanut, mutta tuo Kaisan kurssi olisi ollut hyvä päästä käymään loppuun asti. Pari päivää Auran tiputtelun loputtua alkoi taas lattialle ilmestyä läiskiä ja minä tutkin Auran peräpäätä ja ihmettelin... Ei tullut heti mieleen, että "juokseehan" tuo mummelikin vielä :D. 

No nyt olemme Auran kanssa päässeet taas jo TPH;n kentälle, siellä vaan vaihtelee niin paljon ryhmän koko ja myös kouluttajat. Mutta hyvää meille tekee joka tapauksessa päästä toisten joukkoon touhuilemaan, yssikseen on vähän paha tuota paikallaoloakin reenailla. Ja ainahan sitä jotain vinkkiä saa.

Auralle olen saanut parisenkymmentä jäljenpätkää tehtyä pellolle. Syksyllä Aura ilmaisi niin kauniisti esineet jäljeltä maahan mennen, nyt yrittää roiskaista ohitse. Selvästi huomaa ne, mutta itse jälki on mielenkiintoisempi, aina jotain :(

Kovasti odotan tuota elokuista MH-kuvausta (toivottavasti pääsemme mukaan). On tuo Aura jotenkin niin outo tapaus :) Aina jotain pelästyessään (esim. naapurin uusi kukkaruukku) ensin tulee rähähdys ja sitten se kuitenkin menee sitä heti katsomaan. Vieraat ihmiset ovat ihan ok, kunhan eivät koske. Muista koirista on kiinnostunut, ei rähjää, mutta ei osaa tulkita toisten koirien elekieltä, esim. leikkiin kutsua. Auralle teki niin hyvää, kun oltiin Satun kanssa jäljellä ja samalla käytiin koirien kanssa metsässä lenkillä. Aura rähähteli Kaapolle ja Kauhulle, mutta fiksut pojat käyttäyivät, kun ei mokomaa olisi ollut olemassakaan. Ehkä tämä on omakin vikani, en ole Auraa päästänyt vieraiden koirien kanssa touhuamaan, kun tuota omaakin laumaa on ollut riittävästi.

Mirkulle on tapahtunut talven aikana hirveitä. Kampasin sitä ja samalla huomasin, että joku muukin minun lisäksi on tässä huushollissa lihonut, ja paljon. Muori alkaa muistuttaa tynnyriä, jossa tikut kulmissa. Mirkku on ollut jaloistaan hyvässä kunnossa, en edes muista, koska olisin joutunut antamaan kipulääkettä viimeksi. Mutta kävelylenkeillä on selkeästi tahti hidastunut. Ja nyt kevään tultua tuntuu, että olisi lehmän kanssa kävelylle, niin hyvältä mummelista tuo tuore ruoho maistuu :D

Alkuvuoden kootut

Luulin tosiaan, että olin julkaissut jo nämä kuvat, mutta mutta...
Kerrataan hieman alkuvuoden tapahtumia.
Tammikuussa aloitimme Auran kanssa toko-kurssin Tuijan koirakoulussa. Kurssin piti pitää sisällään alo-evl-liikkeitä, mutta kyllä se täysin painottui evl-liikkeisiin, vaikka neljä ryhmän viidestä koirasta oli täysin möllejä. No antoihan tuokin kurssi jotain ja oli hyvä nähdä miten noita ylemmän tason liikkeitä voidaan opettaa, mutta kurssi ei kuitenkaan vastannut ihan sitä, mitä olin hakemassa. Mutta saipahan ainakin touhuta pahimmilla pakkasilla lämpimässä hallissa :)
Tuo tokoilu on minulle kyllä niin vaikeaa, en oikein osaa olla silleen "tikkupaskajäykkänä", vanha agilityohjaaja on tottunut käyttämään kroppaa ohjaukseen. Mutta kun tämän vanhan agiohjaajan kroppa on laajentunut huomattavasti Mirkun kisa-ajoista, ja ikääkin tullut lisää niin täytyy keksiä joku muu laji, jossa uskaltautuisi vaikka ihan kisaamaan asti.
Nyt maaliskuussa alkoi myös jo TPH:n (www.turunpalveluskoiraharrastajat.net) ulkotreenit ja sielläkin lähti pyörimään toko, joten sinne myös ilmoittauduin ja lisäksi menimme vielä Kaisan (www.koirataito.net) tokokurssille. Kyllä tästä vielä jotain tulee, ehkä.

Auran touhuja:

Tuijan kurssilla ollessani sain Jereltä kesken kaiken puhelun: naapurin koiran remmi oli mennyt poikki ja Ilona-koira oli rynnännyt 150 m:n matkan ja suoraan kiinni Mirkun päähän. PRKL. Kyllä niin sattuu, kun meidän mummoa purraan. Ensin luulin, ettei niin pahaa jälkeä tullutkaan, mutta parin päivän päästä haava sitten tulehtui puhdisteluista huolimatta. Lääkärireissu ja lääkekuurit. Hyvin Mirkku onneksi toipui tästä ja ei tämä ainakaan ole käytökseen vaikuttanut. Yhtä touhukas ja itsevarma, onneksi.

6.3. Mirkku vietti 10-vuotissynttäreitään. Ikä alkaa näkyä liikkeissä ja tietysti nivelrikkokin vaikuttaa asiaan, mutta vielä on kovat menohalut ja mukaan pitäisi joka paikkaan päästä. Kyllä minä niin nautin tämän mummon seurasta. Vanhoissa koirissa on sitä jotakin. Se katse <3

Fetan kuulumisista saa Laura kirjoittaa myöhemmin. Vielä kuitenkin tyttö sinnittelee. Välillä sitä jo kyllä miettii, että olemmeko liian itsekkäitä, onko Fetalla vielä koiranarvoista elämää. Tosin olen myös tässä oppinut, ettei sairauksista saa kirjoittaa, ollaan vaan ihan hiljaa, ehkä niitä ei sitten olekaan...

Ja vielä. Haakin Tiinan Queenille on suunnitteilla pentue:
www.sarapiku.net/PLAANITAV-PESAKOND

Queeni on eloisa, leikkisä ja erittäin sosiaalinen tyttö. Kaunis pikkulikka. Toivottavasti tämä pentue toteutuu, niin pääsisi kesällä haistelemaan pennuntuoksuja Tartoon.
Tänä vuonna emme lähde näytelmäreissuille Viroon, niin pentue olisi hyvä syy lähteä "naapurissa" käymään ;)

Joulunviettoa

Jouluinen sää oli sateinen ja kurainen, mutta sisällä päästiin perinteiseen joulun tunnelmaan :) Kinkkua piti vahtia, ettei vaan kaveri saa herkkupalaa huomaamatta :)

"Pientä Auraa" piti välillä oikein lohdutella, kun isot tytöt kielsivät tulemasta keittiöön ;)

Aattoiltana jännitys alkoi tiivistymään, koska se pukki oikein tulee...

Mirkku aloitti perinteisen olohuoneen vahtimisen: kukaan muu koira ei saanut lähestyä kuusta ja "hänen lahjojaan"

 Vakooja oli päässyt tutkimaan paketteja Mirkun huomaamatta, tai sitten tuota Kinnasta ei lasketa Mirkun mielessä uhaksi

Jokainen paketti piti tarkastaa Mirkun toimesta, että voiko ne jakaa muille. Ihana, vanha Mirkku <3

Feta on ollut selvästi paremmassa kunnossa, pirteämpi ja leikkisämpi. Nyt taas viimeisen viikon aikana on tullut takapakkia ja eilen illalla selvästi näkyi, että sillä on kipuja. Olisiko muutaman luvaton jouluinen herkku aiheuttanut kivut? Kyllä sen Fetan silmistä näkee ja rauhattomasta olemuksesta. Meillä ei tietenkään ollut sopivia lääkkeitä Fetalle, koska Mirkulle varatut eivät sovellu vatsavaivoista kärsivälle. Aattoillalla lahjojen jakoa siirrettiin ja Laura lähti hakemaan apteekista helpotusta Fetalle. Nopeasti kipulääke vaikuttikin ja Feta siirtyi ihanan röhköpossun saatuaan nukkumaan rauhassa omiin oloihinsa toisten jatkaessa lahjojen avaamista. Eli Fetalla edessä vielä kerran lääkärireissu, jotta nähdään mihin suuntaan haima-arvot ovat menneet.

Auran paras synttärilahja

20.11. meijän pikkulikka täytti jo 2 vuotta, on muka jo aikuinen koira :D

Synttäreitä juhlistettiin viemällä Aura vihdoin ja viimein lonkkakuviin ja samalla se siirrettäisiin Suomen rekisteriin.

Hieman olin ihmeissäni, kun kuvat tupsahtivat liitteineen päivineen kotiin seuraavalla viikolla. Soitin eläinlääkärille ja ihmettelin, että oliko papereissa/kuvissa jotain vialla. Eläinlääkäri osottautui aidoksi turkulaiseksi toteamalla "kui mää nyt tommottis mahron tehrä". No kuvat takaisin kuoreen ja osoitteeksi kennelliitto ja odotus jatkui... Kennelliitto osaa kyllä pitää hullua jännitykessä, ensin tulee lasku rekisteröinnistä ja parin päivän päästä seuraava lasku kuvauslausunnosta. Tulos oli A/A ja 0/0. Olen onnesta soikeana, ei ainakaan luuston pitäisi haitata Auran menoa. Minua on niin surettanut Mirkun puolesta, koiralla olisi kovat menohalut, mutta kroppa ei kestä.

Mirkku on ollut koko syksyn ilman kipulääkettä, mutta nyt on joku vialla. Ei ruoka maistu, mitään selvää kipukohtaa ei löydy ja herkut kyllä kelpaa. Tekisiköhän tuo taas juoksua, joskus aiemminkin ollut vastaavaa syömättömyyttä.

Tänään olen kyllä hävennyt tätä lähes 10-vuotiasta koiraani. En olisi koskaan uskonut, että täytyy soittaa naapurille ja pyydellä anteeksi Mirkun käytöstä. Jere oli vienyt sen päivällä ulos ja naapurin koiran nähdessään Mirkku oli pätkässyt vanhan flexin rikki ja painellut pöllyttämään naapuri Likkaa. No eihän se kiinni ota, mutta inhottava ja nolo tilanne varsinkin kun perheen nuori tytär ulkoilutti heidän Likka-koiraansa.

No paha sai palkkansa, Mirkku oli oikaissut "karatessaan" takiaispuskan läpi ja ilta on kulunut mukavasti niitä irrotellessa :D

Fetan sairastelut

Pitkästä aikaa tulee päivitystä täältä toisestakin "perheestä", vaikka aihe valitettavasti onkin
aika ikävä...
Fetahan on jo oikeastaan useamman vuoden oireillut takapäätään, ja vei jonkin aikaa hahmottaa, että kipu on vasemmassa takajalassa. Hierontaa kokeiltiin, lonkat, polvet ja selkä kuvattiin eikä mitään löytynyt. Jokatapauksessa takajalan oireilu on koko ajan mennyt huonommaksi, eikä Fetalta ole enää pitkään aikaan onnistunut laukkaaminen, hyppiminen tai edes portaissa kävely. Etenkin väsyneenä siltä voi helposti mennä koko takapää alta. Tietenkin olen tästä ollut todella surullinen, kaikki treenaaminen on jäänyt jo aikoja sitten mutta nyt on sitten jäänyt pidemmät lenkit ja leikitkin.

Ja niin kuin tuossa ei olisi tarpeeksi, löysin alkukesästä ennen briardien erkkaria Fetasta pari pattia, jotka käytiin poistamassa. Fetan huonovointisuuden vuoksi halusin siitä myös verikokeet. Patit paljastuivat harmittomiksi, mutta verikokeissa Fetan haima-arvot olivat selkeästi koholla. Minulla ei ole minkäänlaisia kokemuksia koirien haimasairauksista, ja olin tietenkin aivan kauhuissani, niin kuin olen edelleenkin. Antibiottikuurista ja ruokavaliomuutoksesta huolimatta seuraavat verikokeet paljastivat haima-arvon vain nousseen aivan huippuunsa, mikä siis käytännössä tarkoittaa haimatulehdusta. Vakieläinlääkäriltä loppuivat keinot tässä vaiheessa, ja onnistuin löytämään Turusta ýhden eläinlääkärin, joka tekee haiman ultraäänitutkimusta. Ultrassa ei kuitenkaan näkynyt merkkejä tulehduksesta, joten ell antoi ohjeet jatkaa ruokavaliota (riisi, sei, ylikypsät kasvikset) ja seurata koiran vointia.

Tietenkin olin helpottunut kun ultrassa ei mitään näkynyt ja uskoin taudin siitä sitten hiipuvan, mikä ikinä se olikaan. Fetan vointi on kuitenkin tasaisesti huonontunut, ja eniten se näkyy siinä, että Feta nukkuu suurimman osan päivästä, eikä se aina jaksa kunnolla tervehtiä tuttuja tai edes mennä aamulenkille. Se voi pissata vaan kerran päivässä eikä välttämättä jaksa muuten lähteä ulos. Toisaalta se on hetkittäin hyvinkin pirteä, ja se tietenkin vaikeuttaa jo sen ennestään vaikean päätöksen tekoa, joka varmasti jossain vaiheessa on edessä.

Tuntuu vaan hurjan epäreilulta, että Fetalla, joka on koko elämänsä ollut ehdottomasti paras ystäväni ja jonka hyväksi tekisin oikeastaan mitä tahansa, on kipuja joita en voi helpottaa ollenkaan. Kovasti minullakin on ikävä treenikentillekin, mutta vaikka Feta jonkun ihmeen kautta paranisikin niin niille meillä ei enää ole asiaa. Edelleen tietenkin seurailen Fetan vointia ja mietin jatkuvasti minkälaisia vaihtoehtoja eläinlääkärillä olisi sen parantamiseksi tai tutkimiseksi. Nukutusta en usko Fetan enää kestävän, ja vaikka sen sisäelimet saataisiinkin kuntoon, sen jalka on edelleen tosi huonona.

Tällä hetkellä Fetan päivät kuluvat siis sohvalla loikoillessa Kinnas-kissan kanssa, riisiä ja seitiä mussuttaen, eli ei se aina niin ikävää ole :) Ihan hirveästi toivon, että sen olo tuosta helpottuisi, eikä ainakaan enää menisi huonommaksi. Koitan jatkossa päivitellä vähän tarkemmin meidänkin kuulumisia, ja olisi tosi hienoa myös kuulla jos jollakin on haimasairauksista kokemusta.

Ei oo vanhaksi tulemista

Päivitykset laahaavat perässä pahasti ja syynä on blogin salasanan unohtaminen :D

Sähköpostiosoite, johon uusi salasana olisi voitu lähettää ei ole enää käytössä... No kunnon kaupungin työntekijä käytti tänään puolet työpäivästään soittelemalla eri paikkoihin ja tuhlaamalla pankin avainlukulistasta puolet tunnistautumalla eri palveluihin. Nyt pelittää taas :)

Viimeiset 4-5 viikkoa on ollut varsin hiljaista koirarintamalla. Sairastelin tolkutonta yskää, joka sitten osottautui mykoplasmaksi. Treenata ei ole huvittanut yhtään, kävelylenkkejä en ole jaksanut tehdä, onneksi huushollissa on kaksi reipasta kepoa, jotka ovat huolehtineet koirien ulkoilusta.

Ennen sairastelua Sari ja Ossi käväisivät Turussa, mutta silloinkin treenaus jäi yhteen tokokertaan, muun ajan juoksimme sienestämässä ja illat kuluivat sienien putsaamisessa :)

Sari tuli jo keskiviikkoiltana Turkuun ja toi Ossin meille (itse mokoma pääsi Börsiin asustelemaan). Ossi on kyllä huippu jätkä. Varsin luontevasti se asettui meille. Mirkku oli näyttävinään sille kaapin paikan ja Ossi oli hyväntahtoisesti tottelevinaan muoria :D Myös Aura, joka on varautunut vieraita koiria kohtaan on Ossin kanssa luontevasti. Ossi vaan on niin <3

Syksyn suurin murhe ja huolenaiheuttaja on meidän Feta.... Toivottavasti Laura ehtisi/jaksaisi kirjoittaa Fetskun sairastamisesta.

Viimeinen lomaviikko

Viimeisen lomaviikon maanantaina lähdin ajelemaan kohti Savonlinnaa. Sari oli järjestänyt siellä minulle ja Auralle mahdollisuuden osallistua hänen treeniporukoidensa treeneihin. Heti maanantai-iltana painelimme metsään ja Sari teki Ossille esineruudun ja minä Auralle jäljen. Ossi hoiteli osuutensa hienosti ja meidän jäljestystä tuli seuraamaan Riitta (www.riliis.net). Kyllä minua jännitti, ihan kun kokeessa olisin ollut :).
No, mielestäni Aura jäljesti silleen kivasti ja olin jo helpottunut, kunnes Riitta kysyi, että tähänkö tämä loppui... Vielä oli pätkä jälkeä jäljellä ja hän ehdottikin, että jos alettaisiin jäljestämään ja lopetettaisiin tämä sunnuntaikävely. Eli Auralle painetta remmiin ja hyvin se siihen vastasikin :) Riitalta saatiin myös hyviä ohjeita jatkoon.


Tiistaina kentälle tottistelemaan, Auralle otin pelkästään seuraamispätkiä, kerrankin sai hyödyntää apuohjaajaa ja saada heti palautetta poikittamisista yms. Auraa leikitettiin hieman ja yllätyksekseni se jopa hieman taistelikin patukasta vieraan kanssa, ampumisista ei Aura tälläkään kertaa viisveisannut, hyvä.
Illemmalla vielä hakua, Aura ei vieraista ihmisistä välitä, mutta lähtee hyvin maalimiehelle (=ruokapurkille) ja käyttäytyy asiallisesti näitä kohtaan, se riittää. Haku ei tule koskaan olemaan minun juttuni. Hakuporukalla oli useampi Chodsky pes-rotuinen koira (www.chodskypes.nettisivu.org). Varsin ketteriä menijöitä, hieman pieniä minun makuuni. Auralle tehtiin jälki ennen haun alkua, mentiin ajamaan se sitten treenien päätyttyä. Kolme tuntia vanha jälki oli sitten liian vaikea tytölle. Tulipahan taas sössittyä.


Keskiviikkona vielä metsään jäljentekooon. On nuo Savon metsät vertaansa vailla. Näkyvyyttä, mukavaa pohjakasvillisuutta. Tämä jälki sujuikin sitten hyvin, kunhan oltiin alkumetrien muurahaisista selvitty.


Olin pakannut reissuun mukaan vähän hamosta ja sandaalia, kuvittelin pääseväni jopa Savonlinnan torille. Kolme päivää kului verskoissa ja Jeren vanhassa hupparissa... Keskiviikkona käytiin sentään ulkona syömässä, tunsin jo muikun maun suussani... ja päädyttiin sitten kiinalaiseen :D


Torstai kului kotona pyykin ja siivoamisen parissa, ja perjantaina saapuivatkin Haakin naiset koirineen. Mukaan tällä kertaa olivat päässeet Betty, Tannu ja Queeni.

Viron erkkari 24.7.2011

Perjantaina lähdettiin Viron ensimmäiseen erkkariin Sarin ja tyttöjen sekä Ossin kanssa. Meillä Tomin kanssa oli vain Aura mukana. Mirkku ei näistä reissuista nauti ja Laura ei antanut Fetaa meille :). Näyttely järjestettiin Athena hotellin viereisellä kentällä, joten ko hotelliin majoituttiin.

Ennen sunnuntain näyttelyä ehdittiin kierrellä riittävästi kaupoissa, viettää mukava grilli-ilta Mikkun omistajien luona.

Aurasta tuli ehdottomasti Ossi-enon suosikkityttö :D. Onneksi juoksun tärppipäivät olivat jo ohi ja Aura kertoi varsin selkeästi, ettei ole liki tulemista.

Muuten niin helteinen viikonloppu ratkesi tietysi sateeseen briardien aikaan... Tuomarina näyttelyssä oli Alain Pecoult.

Muutamia Tomin ottamia, ei niin hyviä kuvia:

Ab Imo Pectore Amicus "Mikk"

Ab Imo Pectore Artan "Tannu"
Teenager Moravia Campanella
Chaccado Bacchus
Ab Imo Pectore Acutus Piper "Aura"

Zhamanen Ylang Ylang PN1 ROP Rop-vet BIS-vet & BIS
Aquene Avec La Force De L'ours
Chaccado Batula Rasa
Näyttely on hienosti järjestetty, hyvät palkinnot yms. Harmi, ettei ollut enempää osallistujia.

Se toimii sittenkin...

Aura nimittäin. Juoksut alkoivat vihdoin ja viimein viime torstaina. Mutta, mutta pitikö niiden nyt juuri alkaa :) Laskeskelin juuri, että tärppipäivät taitavat sattua juuri Tallinnan reissulle... Mutta näillä eväillä mennään, Ossi parka. Reissua kuitenkin odotan kovasti, pääsee näkemään Auran sisarukset ja onhan tuon kasvattajankin kanssa mukava istua iltaa.

Treenisuunnitelmat ovat pissineet pahasti. Pari jälkeä on sentään tullut tehtyä, mutta eipä juuri muuta. Nämä helteet ja varsinkin kostea, raskas ilma saa nuo karvakasat hieman veltoiksi, omistajasta puhumattakaan.

Eilen aamulla oltiin peltojäljellä TPH:n porukan kanssa ja oli kyllä niin turha reissu. Auran vuoro oli viimeisten joukossa juoksun vuoksi, se reppana sai odotella paahtavassa autossa pari tuntia. Jäljesti kyllä ihan ok, mutta selvästi koirasta oli veto poissa. Lisäjännityksen touhuun toi muutamat käärme-huudot...