sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Vieraita Savonmualta ja Harjavallan ryhmis

Sari saapui perjantaina meille Ellinsä kanssa etelänlomalle. Jännitin, miten meidän koirat ottavat uuden tulokkaan vastaan. Molemmat tuulettelivat ikeniään ja tekivät selväksi Ellille, että saat elää. jos et tule liian likelle. Elli fiksuna likkana ymmärsi kiertää molemmat hapannaamat kaukaa. Lenkillä uskalsin päästää Auran Ellin kanssa vapaaksikin, koska ei Aura kenenkään päälle hyökkää, ja tsekkipimu ymmärsi pitää riittävän välimatkan.

Onneksi Laura tuli illemmalla käymään ja Tartosta tuli Ellin toivoma leikkikaveri.


video

Lauantaiaamuna lähdettiin ajelemaan kohti Harjavallan näytelmiä. Halusin viedä Auran Salvatore Giannonen arvioitavaksi ja Elli pääsi edustamaan tsekinpaimenkoiria luokkansa ainoana. Tietysti briardit olivat aamupäivällä ja tsekkiläinen iltapäivällä, joten oli pitkä päivä tiedossa.

Mirkun kanssa reissaaminen aikoinaan oli melkoisen raskasta, se reppana jännitti häkissä olemista, paineistui vieraista koirista ja ihmisistä ympärillään. Läähätti ja stressasi ja oli aina puolikuollut väsymyksestä. Nyt nautin suuresti Auran kanssa olemisesta. Vieläkin jaksan ihmetellä, että se vaan tyynesti alkaa vetää sikeitä häkissään kaiken hälinän keskellä.


Auran saamaan arvosteluun olen oikein tyytyväinen:
3 years. Correct size. Exel. breed type. Nice head. Typical expression. Complete & scissors bite. Exel. body. Well angulated. Correct coat texture. Changing colour. Exel. Movement & temperament.
Aura sijoittu toiseksi nartuissa saaden varasertin.



Susann ja Pihka olivat myös paikalla ja Susanin häärätessä kameran kanssa, sain lällytellä Pihkaa. Kyllä  niissä Lolan kanssa jotain samaakin on, vaikka Pihka on se asiallisempi versio sisaruksista :).


 Sarin Elli oli ROP ja pääsimme vielä odottelemaan ryhmäkehääkin :)

Aura ja Elli matkustivat ihan sopuisasti autossa, Karehdin niin tuota Sarin häkkisysteemiä.

Sunnuntaina tehtiin koirille vielä pienet jäljet ennen Sarin kotimatkalle lähtöä. Sari sai Ellille lisää kokemusta erilaisita alustoista ja tarkasti se tyttö jäljestikin. Auralle tein lyhyen jäljeen nakinpaloilla. Piti oikein näyttää Sarille, että miten hyviä me ollaan ;) Aura lähti jäljelle ja alkoi heti kakomaan. Kurkistus nameihin ja just juu nakit täynnä kusiaisia eli se siitä sitten. 

Oli ihanaa tavata Sari ja Ellikin, parantaa maailmaa saunassa, syödä ja juoda riittävästi ;) Hitsi tuota meidän välimatkaa.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Kevään touhuja


Kevään aikana on alkanut löytyä kateissa ollut treenihalu ja -ilo. TPH:lla on pyörinyt toko-ryhmä, jossa ollaan käyty säännöllisesti (mitä nyt yksi kerta jäi väliin pikku kolarin vuoksi). Tokoryhmän suurinta antia on ollut saada treenata vieraiden koirien kanssa paikallaoloa ym. häiriöhommaa. Saapi nähdä saadaanko koottua jatkoonkin oma pieni ryhmä. 
Agilityssä ollaan käyty alkeis- ja jatkokurssi ja nyt ollaan oikein pienryhmässä :D. Säälittävää räpellystä minun osaltani, mutta kivaa on ja Aura nauttii.

Toukokuun toisena lauantaina suunnattiin Lauran, Auran, Tarton ja Lolan kanssa Poriin briardien harrastepäiville. Mukavaa oli nähdä toistakymmentä hippitukkaa enemmän ja vähemmän työntouhussa. 



Porissa nähtiin myös Auran siskopuoli Peippo ensimmäistä kertaa.


Näin keväisin, vielä kun lähipellot ovat lyhyessä heinässä saan aina intoa jäljestämiseen. Kauheasti kiinnostaisi peltojälki, mutta en tiedä siitä tarpeeksi ja olen koettanut kyttäillä jotain sopivaa koulutustakin, mutta eipä ole osunut kohdalle.
Auralle olen tehnyt sellaisia muutaman sadan askeleen jälkiä, nappula joka askeleelle ja vaatinut, että se ottaisi ne. Huomasin sitten, että yritän sen saada syömään jäniksen papanoitakin, niin jälkinamia vaihtamaan... Luin josta blogista, että verilätyt ovat hyviä, erottaa kauempaakin. No letun palaset jäljelle ja takaisin pihalle hommiin. Reilun tunnin päästä Tomi huuteli, että tulehan kattomaan kuinka paljon pellolla on variksia... ei toimineet lätytkään :D

Mirkkukin pääsee aina pienelle jäljelle ja mummo nauttii.


Aura hommissa


Parantelen parhaillaan kotona murtunutta pikkurilliä ja on ainakin aikaa touhuta koirien kanssa. Hiotaan avoimen luokan liikkeitä ja jäljestellään. Kesän aikana pitäisi uskaltautua varmaan johonkin kokeeseenkin. Tai sitten ensi kesänä.